Tee työtä, jota rakastat

Lauantai-aamu ja kello on 05:30. Asun lähellä merta. Lokkien huuto on minulle kevään tunnusääni. Kahvia ja sanomalehti, rauhalliset aamurutiinit – kamera ja tavarat autoon, matka hiljaista kehää ja kolmostietä Hyvinkäälle. Suuronnettomuusharjoitus alkaa yhdeksältä. Henkilöauto ja matkustajajuna ovat ”törmänneet”. Osallisia on suuri määrä. Avustajia, ammattilaisia.  Olen paikalla ajoissa, kuvaan miljöötä. Palelee. Kun harjoitus käynnistyy, unohdan kylmyyden. Kuvaan ja haen kiinnostavia tapoja esittää näkemääni. Ensihoidon ammattilehden seuraavaan numeroon tallentuu kuvamateriaalia harjoituksen eri vaiheista. Minulle tarjotaan mahdollisuutta nousta kolmeenkymmeneen metriin palokunnan nosturin kyydissä. Mietin – jännittää. Valokuvaaja ei saisi potea suurta korkean paikan kauhua. Haluan kuvata ja puen putoamisenestovaljaat. Etsimen läpi katsoessa ei huimaa yhtään.

Pari tuntia intensiivistä kuvausta eri puolilla harjoitusaluetta on takana. Kuvauskeikan jälkeen fiilis on aina hyvä. Siitä on kohta kuusi vuotta, kun uskalsin hypätä pois vanhasta. Vaihdoin alaa. Rakastuin kuvajournalismiin, valokuvaan, jolla on tarina.